Kirja

Liiketoimintasuunnitelma roskakoriin on saatavilla kaupoissa kautta maan!

Vastaiskuna virastojen paperiviidakolle tämä kirja kertoo ytimekkäästi, mikä yrittämisessä on olennaista. Hienoimmatkaan liiketoimintamallit eivät kanna, ellei yrittäjä ole valmis käärimään hihojaan ja laittamaan itseään likoon ”sata lasissa”. Kirja on tarkoitettu erityisesti yrittäjyyttä pohtiville tekijätyypeille sekä juuri aloittaneille yrittäjille, jotka ovat jo ehtineet tuskastua etsiessään yrittämisen viisastenkiveä.

Nyt jo 2. painos!
Syyskuussa 2013 julkaistun kirjan ensimmäinen painos myytiin loppuun jo julkaisuviikolla. Nyt kaupoissa on kirjan toinen painos.

Liiketoimintasuunnitelma roskakoriin toimii parhaiten työkirjana kun pohdit oman yrityksen perustamista. Jos olet jo perustanut oman yrityksen, saat kirjasta uusia näkökulmia yrityksen kehittämiseen. Opettajille, yritysneuvojille ja konsulteille kirja tarjoaa vinkkejä aloittavien yrittäjien kanssa työskentelyyn ja yrittäjyyden opettamiseen.

Liiketoimintasuunnitelma roskakoriin

”Miksei tällasta ollut jo 10 vuotta sitten? Kirjan ääni on rehellinen, sopivan nöyrä, mutta ronski yhtä aikaa. Juuri sellaista ravistelua ja tukea, mitä aloittava yrittäjä tarvitsee.”
Tuuti Piippo, kirjailija

”Kyllä tämä on hieno kirja. Olen aina ’vihannut’ liiketoimintasuunnitelmia. Intohimo, passion, on ratkaisevaa! ** Laadukas.”
Johannes Partanen, Tiimiakatemian perustaja

Kirjan kustantajana on Tammi.

Voit tilata kirjan mm. seuraavista verkkokaupoista

Adlibris-verkkokauppa

Akateeminen.com verkkokauppa

Suomalainen.com verkkokauppa

Yrittäjävalmennus -verkkokauppa

Kirjailija: Ollis Leppänen
Kustantaja: Tammi
Sidosasu: Sidottu
Kieli: suomi
Julkaistu: 201309
Sivumäärä: 176
ISBN10: 9513173267
ISBN13: 9789513173265

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

Seuraa

Get every new post delivered to your Inbox.

Liity 2 480 muun seuraajan joukkoon

%d bloggers like this: